sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ei itsestään selvää

Jotenkin viime päivinä ollut tyhjä olo. Väsynyt, turhautunut ja saamaton. Ihosairaus, johon toukokuussa sairastuin, ei ota parantuakseen ja uusi lääkitys jota tällä hetkellä syön ottaa vielä pari viikkoa ennen kun huomataan tehoaako tähän. Tätä olen jo 4 viikkoa syönyt joten turhautuminen on tässä vaiheessa ilmeistä.

Tämä ihosairaus on saanut miettimään miten ennen piti esim. suihkussa käyntiä ja hiusten pesua itsestään selvyytenä. Nyt antaisin melkein mitä vaan jotta voisin käydä suihkussa ilman että ihoa kirvelee ja voisin pestä kehon ja hiukset niille kuuluvilla aineilla, eikä tarvitsisi pestä itseään ja hiuksiaan kosteusvoiteen avulla.

Käsi jo onneksi näyttää paremmalta.


Keho täynnä rupia, rakkuloita ja punaisia läikkiä. Voiko tässä itseään tuntea nätiksi? Lähinnä tällä hetkellä näen rupikonnan kun katson itseäni peilistä. Kortisonin turvottamat kasvot, joista ei itseään tunnista. Kasvoillekaan ei voi laittaa mitään kosteusvoiteita kun apteekin rasvaa, joten kosmetiikallakaan ei voi leikkiä.

Entäs hiukset? Olen aina piristänyt itseäni tekemällä hiuksilleni jotain hauskaa ja erilaista. No nyt ei voi tehdä niinkään. Päänahka verillä ja rupinen. Tämän hetkinen juurikasvu on kauhea, tummaa pukkaa ja muu hius vaaleaa. Vihreä pois pestävä hiusväri ei ole lähtenyt hiuksista pois, laitoin sen heinäkuussa. Rumaksi kasvanut pehko. Pipo päässä kulkenut monta viikkoa.

Ei lisättävää.


Nilkat on kun norsulla, kerää nestettä vaikka syön nesteen poistolääkkettä, sukista pitänyt leikata kiristävät osat pois. Kengätkin menee just jalkaan kun jättää ne auki.

170 päivää takana sairastelua ilman päivänkään taukoa oireista, ymmärrettävää varmaan että turhautuminen alkaa olla aika valtavaa. En halua tavata ihmisiä saati lähteä käymään kaupassa. Kotona pysyminen vaikuttaa parhaalta vaihtoehdolta mutta sekin rupeaa ahdistamaan.

Se on totta, että ei sitä ole aiemmin osannut edes ajatella miltä tuntuu sairastella näin pitkään ja vaikean ihottuman tai muun sairauden kanssa, joka vie vielä sairaslomille, että normaali arkirytmikin menee. Nyt osaan asettua toistenkin kenkiin jotka kamppailee mm, näiden asioiden kanssa. Odotetaan vielä vähän sitten suditaan punaa poskille ja lähdetään ihmisten ilmoille.

Sansa ajatteli hieman kaunistautua!

Kaikesta huolimatta leppoisaa sunnuntaipäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi! Toivottavasti tulet uudestaan. Aurinkoa päivääsi <3